Monella kolmosvuoden retikalla vaihto-opiskelu häämöttää jo kulman takana, sillä jopa 14 meistä on lähdössä eri puolille maailmaa opiskelemaan kevätlukukaudeksi. Vaihtoa varten on paljon valmisteluja opintojen suhteen jo takana, ja nyt syksyllä vaihtovalmistelut ovat jatkuneet käytännön järjestelyiden parissa. Toisen hakuvaiheen hakemus, learning agreement ja kurssien valitseminen on aiheuttanut niin pään vaivaa kun varmasti riemastumisenkin kokemuksia siitä, että kohta koittaa jo lähtö. Retikat lähtevät valloittamaan Eurooppaa, Pohjois-Amerikkaa, Afrikkaa, Aasiaa sekä Australiaa, joten edustus tulee kyllä olemaan maailmanlaajuinen! Continue reading “Retikoiden maailmanvalloitus”
Month: November 2018
Poikkitieteellinen syyskymppi
Järjestimme lokakuun lopussa yhdessä KuoLo:n ja Dentinan kanssa ensimmäistä kertaa Kuopiossa opiskelijoille suunnatun matalankynnyksen juoksutapahtuman, poikkitieteellisen syyskympin. Iloksemme tapahtuma keräsi paljon kiinnostusta ja juoksijoita lähetettiin matkaan lähes 80!
Idea tapahtumasta lähti liikkeelle, kun pohdimme Retikan liikuntatapahtumaa tälle vuodella. Olin luvannut järjestää juoksukoulun, ja minusta olisi ollut kiva, että juoksukoulu huipentuisi johonkin yhteiseen juoksutapahtumaan. 10 km lenkki on vielä kohtuullinen matka, joka sopii vasta juoksuharrastusta aloittelevallekin, joten lähdin kartoittamaan mitä Kuopiossa tai lähialueilla olisi tarjolla. Continue reading “Poikkitieteellinen syyskymppi”
Oppia luentosalin ulkopuolella
Suomalaisissa yliopistoissa tarjotaan erittäin laadukasta (ja maksutonta!) opetusta lukuisilla aloilla ympäri maan. Luentosaleissa istuen, Opparissa tietokonetta naputtaen ja milloin missäkin harjoitustyössä päätämme raaputtaen mekin opimme yhtä sun toista ravitsemustieteestä ja kasvamme pikkuhiljaa oman alamme ammattilaisiksi. Kaiken tämän lisäksi yliopisto ja sen ympärillä pyörivä opiskelijaelämä tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia kehittää itseään ja omia työelämävalmiuksiaan entistä enemmän!
Itselleni tärkeä osa (opiskelija)elämääni on ainejärjestömme Retikan toiminta. Lähdin mukaan Retikan hallitukseen fuksivuonna sosiaali- ja koulutuspoliittiseksi vastaavaksi (nykyään edunvalvontavastaava). Yhtäkkiä ei riittänytkään enää, että tiesi mikä kurssi itsellä olisi seuraavana edessä, vaan piti perehtyä ja pyrkiä edistämään kaikkien vuosikurssien opintojen laatua ja ylipäätään ainejärjestömme opiskelijoiden viihtyvyyttä. Samalla hallituksen kautta pääsin tutustumaan upeisiin tyyppeihin niin omalta kuin muiltakin aloilta, järjestämään monipuolisesti erilaisia tapahtumia ja harjoittelemaan virallisissa (tai Retikan tapauksessa ei ehkä kovinkaan tiukkapipoisissa) kokouksissa toimimista.
Toiseksi hallituskaudekseni pomppasin varapuheenjohtajan hommiin, mikä toi mukanaan uusia positiivisia haasteita. Keväällä voimaan tullut GDPR-asetus pakotti todella astumaan ulos omalta mukavuusalueelta siihen perehtyessä ja tähän päivään mennessä kokonaiskuva ainejärjestöstämme alkaa olemaan itselläni melko kattava.
Keskeinen opiskelijoiden hyvinvointia ja etua ajava taho on ylioppilaskunta, josta löytyykin monenlaista toimintaa. ISYY:llä on muutama jaosto, joissa eri sektoreiden ainejärjestötoimijat kohtaavat toisiaan. Lisäksi kampuksellamme toimii lukuisia kerhoja, joista voi löytyä mieluisan harrastuksen lisäksi oivia oppimisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Ylioppilaskunnan päätöksiin ja toimintaan pääsee todella vaikuttamaan edustajiston tai ISYY:n hallituksen toiminnassa.
ISYY rekrytoi aika-ajoin toimijoita myös yliopiston eri toimielimiin opiskelijaedustajiksi. Itse olen tiedekuntamme tiedekuntaneuvostossa ja opiskelijaedustajia on myös yliopiston kollegiossa sekä hallituksessa. Omiin opintoihimme ravitsemustieteen opiskelijat vaikuttavat oppiaineemme opetuksen kehittämis- ja arviointitoimikunnassa sekä tiedekuntamme perusopetuksen toimikunnassa. Myös esimerkiksi YTHS:n ja kampuksen ravintoloiden toiminnassa kuunnellaan opiskelijoiden mielipidettä.
Itselleni yksi antoisimmista kokemuksista yliopistossa on ollut tuutorointi, joka on mahtava mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, mutta myös opetella järjestämään erilaisia tapahtumia ja ohjaamaan ryhmiä. Olen toiminut tuutorina sekä omille fukseillemme että kansainvälisille vaihto-oppilaille. Fuksien kanssa touhutessa organisointikykyni kehittyi ja opin jälleen kerran jotakin lisää erilaisista ihmisistä ja niiden kanssa toimimisesta. Vaihtarit puolestaan ovat opettaneet minulle paljon omasta kulttuuristaan ja samalla pääsin treenaamaan kielitaitoani. Onpahan sitä tullut pari kertaa testattua omaa pinnaakin, kun eri kulttuureissa aikakäsitys tuntuu olevan vaihtelevaa.
Edellä mainittujen lisäksi Retikalla on edustajansa esimerkiksi Agronomiliitossa ja Ravitsemusterapeuttien yhdistyksessä, mitkä nekin ovat oivia verkostoitumis- ja vaikuttamispaikkoja. Työelämän kannalta olennaisia taitoja voi toki oppia myös esimerkiksi Retikan ja Agronomiliiton uratapahtumissa ja maailmankuvaansa sekä näkemystään alaamme voi laajentaa vaihto-opintojen kautta.
Lopuksi täytyy myöntää, että tärkein syy omaan aktiivisuuteeni yliopisto-opintojen aikana on ollut se, että järjestötoiminta on pääsääntöisesti erittäin antoisaa. Vaikka koen asioihin vaikuttamisen, positiiviset CV-merkinnät sekä uuden oppimisen tärkeinä, on kaiken toiminnan taustalla se, että yhdessä puuhaaminen on niin mukavaa! Vaikuttaakseen yhteisiin asioihin ja osallistuakseen ei tarvitse olla tietynlainen. Jokaisen mielipiteellä on merkitys ja tärkeintä on oma innostus sekä halu oppia uutta!
Toivonkin, että jokainen retikkalainen löytää oman tapansa vaikuttaa Retikan ja koko yliopistoyhteisön toimintaan. Helpoimmillaan se voi olla vaikkapa kurssipalautteen antamista tai Avaudu opiskelusta -iltapäivään osallistumista. Samalla voi melkeinpä huomaamatta oppia taitoja, joista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa!
Innokkain terveisin,
Retikan varapuheenjohtaja Salli
Ps. Jos ainejärjestötoimintaan vaikuttaminen kiinnostaa, kannattaa olla lähiviikkoina kuulolla. Tänä syksynä valitaan Retikalle paitsi uusi hallitus, mutta myös vuosijuhlakomitea ensi vuodelle. Joukkoon tarvitaan juuri sinua!